VHS-C digitointi – pienet videokamerakasetit talteen

VHS-C:n tarina lyhyesti

JVC toi VHS-C:n markkinoille vuonna 1982 vastaamaan kysyntään kevyemmistä videokameroista. Täysikokoista VHS-kasettia käyttävät kamerat olivat suuria olalla kannettavia laitteita, kun taas VHS-C mahdollisti selvästi pienemmän kameran. Formaatin suurin valtti oli yhteensopivuus: kasetin sai adapterin avulla toistettua suoraan olohuoneen VHS-nauhurissa ilman kaapeleita tai kopiointia.

Sonyn kilpaileva Video8 tarjosi pidemmän nauhoitusajan pienemmässä kasetissa, ja 1980-luvun lopulla JVC vastasi ohuemmalla nauhalla, jonka ansiosta 30 minuutin kasetit yleistyivät. Myöhemmin tulivat 45 ja 60 minuutin kasetit sekä paremman kuvanlaadun S-VHS-C. Molemmat formaatit jäivät lopulta digitaalisen MiniDV:n jalkoihin.

Näin tunnistat VHS-C-kasetin

• Kasetti on noin 92 × 58 mm, eli suunnilleen savukeaskin kokoinen.
• Kasetissa lukee yleensä EC-20, EC-30, EC-45 tai EC-60 (PAL). Numero kertoo nauhoitusajan minuutteina SP-nopeudella.
• Kasetin toisessa päässä on näkyvä kela-aukko, jota adapterin rataspyörä pyörittää.
• Jos kasetissa on S-VHS-C-logo, se on tallennettu paremmalla S-VHS-tekniikalla.
• Kotelossa voi lukea myös Compact VHS. Paksumpi, lähes neliönmuotoinen kasetti on todennäköisemmin 8 mm -kasetti.

Tekniikka: sama nauha, pienempi kela

VHS-C tallentaa kuvan aivan kuten VHS: pyörivä videopäärumpu kirjoittaa nauhalle vinoja raitoja, kirkkaus tallennetaan taajuusmoduloituna ja värit color-under-menetelmällä. Kuvanlaatu on siksi samaa tasoa kuin tavallisella VHS:llä, noin 240 vaakajuovaa. Koska kasetissa on vähemmän nauhaa, monet kamerat tarjosivat LP-nopeuden, joka kaksinkertaistaa nauhoitusajan mutta heikentää kuvaa ja lisää häiriöitä.

LP-nopeudella tallennetut kasetit ovat herkempiä nauhan kunnolle ja nauhurin säädöille. Siksi on tärkeää, että toistolaite on huollettu ja päät on puhdistettu.

Miksi digitointi kannattaa tehdä nyt

Kamerakasetit ovat kulkeneet mukana lomilla ja juhlissa, joten ne ovat usein kokeneet enemmän kuin hyllyssä säilytetyt VHS-kasetit. Tyypillisiä ongelmia ovat:

• nauhan rypyt ja venymät kameran mekanismista,
• home ja kosteusvauriot, jos kasetit on säilytetty kellarissa tai vintillä,
• rikkoutuneet tai kadonneet VHS-C-adapterit, jolloin kasettia ei saa enää toistettua kotona,
• signaalin heikkeneminen, joka näkyy kohinana ja värien haalistumisena.

Vaurioituneen kasetin korjaus maksaa meillä 9 € / kasetti, ja homeisen kasetin puhdistus samoin 9 € / kasetti.

S-VHS-C: parempi kuva samassa koossa

Vuonna 1987 julkaistu S-VHS toi mukanaan myös kompaktin S-VHS-C-version. Kasetti on ulkoisesti samankokoinen kuin VHS-C, mutta nauha on laadukkaampaa ja kamera tallentaa kirkkaussignaalin korkeammalla taajuudella. Tuloksena on noin 400 vaakajuovan tarkkuus, mikä näkyy selvästi terävämpinä yksityiskohtina, esimerkiksi kasvoissa ja teksteissä.

S-VHS-C-kasetin tallenteet eivät toistu oikein tavallisessa VHS-nauhurissa: kuva voi olla lumisateen kaltainen tai puuttua kokonaan. Siksi S-VHS-C on digitoitava S-VHS-nauhurilla. Meillä tämä on vakiokäytäntö, eikä siitä peritä lisähintaa.

Näin pakkaat VHS-C-kasetit lähetystä varten

1. Kelaa kasetteja ei tarvitse – jätä ne siihen kohtaan, mihin ne ovat jääneet.
2. Laita jokainen kasetti omaan koteloonsa tai pieneen minigrip-pussiin, jotta irtonainen pöly ei pääse nauhaan.
3. Merkitse tarvittaessa kasetit numeroin ja kirjoita lyhyt lista, esimerkiksi ”1 = Häät 1991”. Voimme nimetä tiedostot listan mukaan.
4. Pakkaa kasetit tukevaan pahvilaatikkoon ja täytä tyhjät kohdat paperilla tai kuplamuovilla.
5. Laita pakettiin mukaan yhteystietosi: nimi, sähköposti ja puhelinnumero.

Homeisia kasetteja ei kannata pyyhkiä tai avata itse. Pakkaa ne erikseen ja mainitse niistä viestissä, niin puhdistamme ne ennen digitointia.